Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
28.01.2016 06:00

Juuassa 391 työtöntä

Juuassa oli joulukuun lopussa 391 työtöntä työnhakijaa, mikä on 19,1 prosenttia koko työvoimasta 2044.stä.

Miehiä työttömänä oli 265 ja naisia 126. Alle 20-vuotiaita työtä vailla oli viisi ja alle 25-vuotiaita 21. Yli 50-vuotiaiden ryhmä oli suurin. Heistä 237:llä ei ollut töitä. Työttömistä pitkään työtä vailla oli 102. Vammaita ja pitkäaikaissairaita työttömistä oli 55.
Työpaikkoja oli avoinna joulukuun alussa kymmenen.
Koko Pohjois-Karjalassa oli joulukuun lopussa 13 556 työtöntä työnhakijaa, mikä on 604 henkilöä ja 4,7 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Marraskuun lopusta työttömien määrä kasvoi 1 619 henkilöllä. Työttömistä oli kokoaikaisesti lomautettuja 1.259 henkilöä, mikä on 47 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten, mutta 425 henkilöä enemmän kuin marraskuun lopussa. Koko maassa työttömien määrä lisääntyi vuoden aikana 4,0 prosenttia.
Työttömien osuus työvoimasta1 oli Pohjois-Karjalassa maan korkein, 18,3 prosenttia.