Juuassa esitys nykyisestä veroprosentista
Juuan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että ensi vuoden tuloveroprosentiksi määrättäisiin nykyinen 20,75. Ennakoitu vuoden 2020 kunnallisverotuotto 20,75:n veroprosentilla on 11 niljoonaa euroa.
Juuan tuloveroprosentti on ollut vuodesta 2014 lähtien 20,75. Verotettavasta tulosta ja maksettavasta verosta tehtävien vähennysten vuoksi tuloveroprosentti ei kerro todellista veroastetta. Todellinen veroaste saadaan laskettua vertaamalla maksuunpannun kunnallisveron ja ansiotulojen suhdetta. Kuntaliiton ennakkolaskelmien mukaan efektiivinen veroaste Juuassa vuonna 2020 on 12,59 prosenttia.
Kuntalain mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnan tuloveroprosenttista. Verotusmenettelystä annetun lain mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 19. päivänä.