Juuka ei osallistu Höytiäis-hankkeeseen
Juuan kunta ei osallistu Pro Höytiäinen –hankkeeseen, kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan.
Kunnanhallituksen mukaan Juuan kunta näkee tärkeänä matkailun kehittämisen koko Pohjois-Karjalassa. Matkailu on vaikea toimiala ja keskeistä siinä on keskittyminen tiettyihin ydintoimintoihin. Juuan kunta on selkeästi matkailullisesti osa Pielisen ydintoimintoja, joihin kuuluvat ainakin Paalasmaa, Koli ja Bomban
kokonaisuus. Koska pienellä kunnalla on mahdollisuus kehittää toimintaa rajoitetusti, Juuan tulee ennen uusiin hankkeisiin ryhtymistä selvittää alueen toimijoiden kanssa ne matkailutoiminnan kärkikohteet, joita lähdetään kehittämään. Höytiäinen ei sijaintinsa puolesta ole Juuan matkailuelinkeinotoimintojen kannalta yhtä keskeinen kuin Pielisen alue.
Pro Höytiäinen -järviyhdistys kysyi Juuan kuntaa osallistumaan Höytiäisen brändiä vahvistavaan hankkeeseen ja jakamaan rahoitussuunnitelman julkisen tuen kymmenen prosentin osuutta yhdessä Polvijärven ja Kontiolahden kanssa.