Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
21.04.2016 06:00

Juuka osallistuu lahjoitusprofessuuriin

Kunnanhallitus päätti, että Juuan kunta osallistuu Itä-Suomen yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa perustettavaan valtiosääntöoikeuden lahjoitusprofessuurin kustannuksiin 500 eurolla.

Hankkeella on tarkoitus tuottaa valtiosääntöoikeuden alaa koskevaa asian tuntemusta ja tutkimustietoa maakuntauudistuksen päätöksenteon pohjaksi etenkin perustuslakivaliokunnalle. Myös muut päättäjät ja kunnat voisivat hyödyntää tietoa päätöksenteossa.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 800 000 euroa. Kunnille on esitetty osallistumista 0,1 eurolla asukasta kohden. Juuan asukasluku oli helmikuun lopussa 5034, joten Juuan rahoitusosuus on 503 euroa. Suomen Kuntaliitto on jo päättänyt omasta osallistumisestaan hankkeeseen 75 000 eurolla.