Juuka toivoo Kuopio-yhteyttä takaisin
Juuan kunta tuo puuttuvana joukkoliikenteen yhteysvälinä esille reitin Juuka-Kuopio-Juuka. Tämä yhteysväli on tärkeä erityisesti ajatellen opiskelumatkatarpeita, Juuan kunnanhallitus toteaa Pohjois-Savon ely-keskukselle joukkoliikenteen palvelutasosta antamassaan lausunnossa.
Lausunnon mukaan joukkoliikenteen pitäisi turvata muun muassa opiskelu- ja työmatkat sekä palveluliikenne olemassa olevilla vuoroilla. Yhtään olemassa olevaa joukkoliikenteen vuoroa Juuka-Nurmes- ja Juuka-Joensuu -yhteysväleillä ei tulekaan karsia.
Lisäksi Juuan kunta tuo esille, että mahdollisimman hyvä integrointi koulukuljetuksiin tulisi ottaa huomioon. Nykyisellään kaksi vuoroautoliikennevuoroa soveltuu Juuan kunnan koulukuljetuksiin.
Juuan kunta vahvistaa omalta osaltaan kuntien näkemykset muista kehittämistarpeista kuten sen, että tiedottamisen selkeyttä on parannettava. Nykyisellään aikataulujen löytyminen on hankalaa. Samoin lippujärjestelmien yhteensovittamista tulisi kehittää.
Ely-keskuksen toiminta päättyy vuoden 2019 lopussa, jolloin joukkoliikennevastuu siirtyy uusille maakunnille. Tässä vaiheessa on Juuan kunnan mielestä luotava mahdollisimman selkeä ja vankka malli, jossa maakunta pystyisi joukkoliikennereittien ohella ottamaan huomioon myös muita joukkoliikenteen kehittämistarpeita.
Kustannusvaikutuksista Juuan kunta toteaa, ettei kunnille voi tulla jatkossa lisävastuita joukkoliikenteen osalta. Maksuosuudet voivat olla maksimissaan nykyisen suuruisia. Kuntien maksuosuus kuntarajan ylittävästä liikenteestä on Itä-Suomessa lähtökohtaisesti 20 prosenttia ja ely-keskuksen osuus 80 prosenttia. Paikallisliikenteen rahoitus ely-keskuksen toimivalta-alueen kaupungeissa jaetaan tasan kunnan ja ely-keskuksen välille.