Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
22.12.2015 09:44

Juukaan yksi susilupa

Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalan alueelle 14 poikkeuslupaa suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Luvat ovat voimassa 23.1. – 21.2.2016. Viime vuonna Pohjois-Karjalaan myönnettiin kuusi poikkeuslupaa.

Juuasta haettiin poikkeuslupaa kahdelle sudelle, yksi poikkeuslupa saatiin. Riistapäällikkö Juha Kuittinen sanoo, että edellytyksiä ei ollut kahdelle luvalle.

– Maastossa on todettu pantasusien yhteydessä olevassa laumassa olevan nyt viisi sutta.

Aikaisemmin laumassa on laskettu olevan ainakin 11 sutta, mutta edellisen vuoden pennut jättävät lauman normaalistikin.

– Voi olla pentukuolleisuuttakin, vaikea sanoa, Kuittinen pohtii.

Pohjois-Karjalaan myönnetyt poikkeusluvat kohdentuvat kymmeneen susilaumaan. Nurmekseen myönnettiin kolme poikkeuslupaa kahteen laumaan, Polvijärveltä ja Kontiolahdesta ei ollut edes hakemusta. Polvijärvellä asustaa kahden suden pariskunta, Kontiolahdella ei ole susireviiriä.

Jahtiin 50 metsästäjää

Poikkeusluvat on kohdennettu ministeriön antaman asetuksen mukaisesti elinvoimaisiin ja pysyviin laumoihin. Poikkeuslupapäätökset perustuvat riistavahinkorekisteriin sekä Tassu-järjestelmään kirjattuihin ja tarkastettuihin susihavaintoihin.

Pyynti suositellaan kohdennettavaksi nuoriin, haittaa tuottaviin yksilöihin. Metsästykseen saa osallistua kerralla enintään 50 metsästäjää kutakin susireviiriä kohti. Luvansaajan on nimettävä metsästyksenjohtaja pyyntitapahtumaan.

Susikanta on vahvistunut Suomessa. Luonnonvarakeskus arvioi Suomessa olevan tällä hetkellä 34 – 38 susilaumaa. Tammikuussa 2015 arvio oli 35 laumaa ja viime kevään määräarvio 220-245 sutta.

Ensimmäisenä kokeiluvuonna tammi-helmikuussa 2015 kannanhoidollisessa metsästyksessä kaadettiin 17 sutta. Vastaavasti helmikuussa 2014 laumoja arvioitiin olevan 24 ja eläviä susia 140-155 yksilöä.

Kannanhoidollinen metsästys on suden hoitosuunnitelman mukainen kaksivuotinen kokeilu, jonka avulla haetaan tietoa kannanhoidollisen metsästyksen vaikutuksista lauman elinvoimaisuuteen ja suden käyttäytymiseen sekä kansalaisten asenteisiin.