Juukalainen rötösporukka kiinni
Poliisi on selvittänyt Juuassa elokuussa 2018 tapahtuneen omaisuusrikossarjan. Kaikkiaan tutkittavana oli 18 eri rikosilmoitusta. Epäiltynä on viisi paikkakuntalaista nuorta miestä ja yksi nainen.
Tapauksia on tutkittu rikosnimikkeillä törkeä varkaus, varkaus, varkauden yritys ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaus. Suurin osa epäillyistä rikoksista oli polttoainevarkauksia. Retulahdella ja Nunnanlahdella murtauduttiin useisiin veneisiin, veneistä vietiin polttoainesäiliöt ja niistä bensat.
Kirkonkylältä epäillyt yrittivät ottaa luvatta käyttöönsä parikin eri autoa ja autoon yritettiin murtautua myös Vihtasuolla. Samassa yhteydessä autoja vahingoitettiin.
Nunnanlahdessa rötösporukka murtautui vapaa-ajan asuntoon. Kiinteistöstä sekä edellä mainituista veneist anastettiin erilaista omaisuutta. Anastettu omaisuus on saatu osittain takaisin.
Rikoksesta epäiltyinä tapauksissa on ollut yhteensä kuusi vuosina 1998-2001 syntynyttä juukalaistaustaista henkilöä. Osa epäillyistä oli esitutkinnan aikana kiinniotettuna tai pidätettynä. Tekijät ovat esitutkinnassa myöntäneet osallisuutensa tekoihin.
Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille omien tutkimusten perusteella.