Kaavamuutos käyntiin Paalasmaalla
Juuan kunnanhallitus on päättänyt käynnistää kaavamuutoksen Paalasmaan pääsaaressa Metsäpirtti-tilalla ehdolla, että maaomistaja vastaa kaikista kaavamuutoksesta aiheutuneista kustannuksista.
Kaavamuutoskohde sijaitsee Paalasmaan pääsaaren pohjoisosassa saaren itärannalla. Alueella on voimassa oikeusvaikutteinen vuonna 2000 vahvistettu Pielisen rantaosayleiskaava. Tilalle on osoitettu yksi lomarakennuspaikka. Kaavanmuutoksella maanomistajan tavoitteena on siirtää osin suurilohkareisessa maastossa sijaitseva lomarakennuspaikka parempaan sijaintiin, sekä päivittää alueiden muoto vastaamaan nykyaikaisia tonttikokoja ja tarvittavaa rakennusoikeutta. Yleiskaavan mukaisia rantamitoituksia ei muuteta, eikä vapaan rantaviivan määrä muutu.