Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
30.09.2015 08:31

Kajoon koulusta yksi tarjous

Kunnan myyntiin laittamat kiinteistöt ovat vielä myymättä. Vain Kajoon koulusta on tehty 10 000 euron tarjous. Kunnanjohtaja Pekka Pietiäinen totesi maanantaina, että hänen mielestä hinta on liian pieni, mutta asiaa käsitellään saman illan kunnanhallituksessa.

Kunnanhallitus ei vielä päättänyt kaupasta puoleen tai toiseen. Kunnanjohtaja valmistelee hallintojohtajan kanssa myyntien perusteista pykälän seuraavaan kunnanhallitukseen. Nyt mennään sillä, että on tullut yksi tarjous toistaiseksi.

Teknisen johtajan Ari Jaarasen mukaan kiinteistöt laitetaan myyntiin huutokaupat.com –sivustolle, missä on myynnissä muidenkin kuntien kiinteistöjä.

– Sieltäpähän se hintataso sitten määrittyy.

– Ehdotonta olisi kyllä saada ennen talvea pois meidän lämmityskustannuksista nuo kohteet.

Jaarasen mukaan Kajoon koulun peruskiinteistönhoito lämmityksineen vie vuodessa noin 15 000 euroa. Vanha paloasema nielaisee kymppitonnin.

– Ja kun siellä pitää käydä katselemassa, niin nekin tunnit voisi tehdä jossain muualla.