Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
04.07.2018 16:56

Kalastuksenvalvojat ovat liikkeellä

Kesäkalastajan on hyvä muistaa hankkia kalastuslupa ennen kalaan lähtemistä, muistutetaan Kalatalouden Keskusliitosta. Lupa taskussa kalastus on rennompaa ja voi välttää nolon tilanteen kalastuksenvalvojan osuessa paikalle.

Kaikkien 18–64-vuotiaiden muuta kalastusta kuin pilkintää, mato-ongintaa tai silakan litkausta harjoittavien tulee maksaa kalastonhoitomaksu. Kalastonhoitomaksun maksettuaan voi kalastaa yhdellä vavalla lähes koko maassa. Useammalla vavalla kalastukseen, pyydyskalastukseen ja muuhun kalastukseen sekä ravustukseen tarvitaan lisäksi aina vesialueen omistajan myöntämä kalastuslupa.

Kalastonhoitomaksu ei oikeuta kalastamaan Ahvenanmaalla, vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueilla tai ely-keskusten määräämillä kieltoalueilla. Kalastuskieltoalueet löytyvät osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

Kalastonhoitomaksun voi hankkia osoitteesta eraluvat.fi, Metsähallituksen palvelunumerosta 020 69 2424, Metsähallituksen luontokeskuksesta tai R-kioskilta.

Kalastuslupa ja kalastonhoitomaksun kuitti tulee olla aina mukana kalastettaessa. Ikään perustuvan kalastusoikeuden todistamiseksi on pidettävä mukana henkilöllisyystodistus.

Kalatalouden Keskusliitto on kouluttanut yli 3 300 ely-keskuksen kalastuksenvalvojakokeen läpäissyttä kalastuksenvalvojaa. Kalastusalueet ovat lisänneet kalastuksenvalvontaa, mikä näkyy vesillä tänä kesänä.

Kalastuksenvalvoja tarkistaa, että luvat ovat kunnossa ja sääntöjä noudatetaan. Kalojen rauhoitukset ja pyyntimitat on syytä ottaa selville ennen kalaretkeä.

Kalastuksenvalvoja on myös kesäkalastajan tärkeä tiedonlähde, jolta voi kysyä vinkkejä esimerkiksi hyvistä kalapaikoista.