Käsihygienia tärkeää noroviruksen torjunnassa
Oksennus- ja ripulitautia aiheuttavaa on liikkeellä Juuassakin. Päivystysvastaanotolta sairaanhoitaja Henna Oksman kertoo, että epidemia ei juurikaan ole näkynyt vastaanotolla.
– Muutamia todistuksia on kirjoitettu vanhemmille, koska lapset olleet kipeinä ja vanhemmat jäänet töistä heitä kotiin hoitamaan.
Oksman kertoo, että koululaisia on joutunut jäämään kotiin noroviruksen takia.
– Koulu on tiedottanut hyvin vanhempia noroviruksesta. Vanhemmille lähetetyssä tiedotteessa on korostettu, että tautiin ei ole varsinaisesti mitään hoitoa.
Tauti ei ole vaarallinen perusterveille.
- Vanhuksilla ja lapsilla suurin vaara siitä, että elimistö kuivuu, jos eivät saa tarpeeksi nesteitä. Elimistön kuivuuden vuoksi päivystyksessä ei ole hoidettu ketään epidemiaan liittyen, Oksman kertoo.
Norovirukset ovat yleisimpiä vatsatautien aiheuttajia. Norovirus leviää helposti ja tartunta voi tapahtua suoraan ihmisestä toiseen veden, elintarvikkeiden tai kosketuspintojen välityksellä.
– Hyvä käsihygienia on tärkeintä, Oksman painottaa.