Katettu kaukalo perusteellisempaan valmisteluun
Juuan kunnanhallitus palautti maanantain kokouksessaan katetun kaukalon hankkeen takaisin tekniselle lautakunnalle perusteellisemmin valmisteltavaksi.
Lautakunta oli pyytänyt hallitukselta ja edelleen valtuustolta 30 000 euron lisämäärärahaa, koska halvinkin katetarjous ylitti hankkeeseen varatun 200 000 euron määrärahan.
Kunnanhallituksen mukaan hankkeen valmistelua tulee jatkaa edelleen lautakuntatasolla, jotta kokonaisuus saadaan toteutettua nopeasti ja kustannustehokkaasti. Kokonaisuuden selvittyä kunnanhallitus voi käsitellä asian ja esittää valtuustolle hankkeen vaatiman lisämäärärahan.
Lautakunnan valmisteltavaksi hallitus antoi hankesuunnittelun ja kustannusarvion kokonaisuuksina, jolloin kerätään tiedot myös suunnitellusta lahjoitus- ja talkootyöstä.
Lisäksi tarvitaan selkeät sopimukset toteutuksen osalta siitä, kuka huolehtii minkäkin osion toteutuksesta ja/tai hankinnoista. Niihin on nimettävä myös vastuuhenkilöt.
Edelleen lautakunnan on selvitettävä, miten rahoitus järjestetään ja hankittavat alustavat tiedot avustuksista.
Kunnanhallitus muistuttaa, että investointihankkeen menoihin pitää olla varaus koko bruttosummalle, ja tulopuolelle on esitettävä varaus arvioiduista avustuksista. Lisäksi on erityisen tärkeää selvittää ja kirjata ylös, kuinka hoidetaan katoksen tarvitsemat tukitoiminnot, joita on suunniteltu hoidettavan yritysyhteistyöllä.