Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
18.05.2017 12:15

Kevätmarkkinat Tuopanjoella

Tuopanjoki-Seura järjestää järjestyksessään toiset kevätmarkkinat kylätalolla ensi viikon lauantaina 27.5. 

Kyläpäällikkö Onni Törrönen kertoo, että kevätmarkkinoille saa tulla myymään ja ostamaan esimerkiksi taimia ja muuta tavaraa. Lisäksi kevätmarkkinoilla on kirpputori ja sen yhteydessä järjestetään huutokauppa, jossa tarjolla on sekalaista tavaraa.

Tapahtuman yhteydessä kylätalon pihaan istutetaan tulevaisuuden kuusi Suomen 100-juhlavuoden merkeissä.

Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetyt kevätmarkkinat olivat Törrösen mukaan menestys ja yllättivät järjestäjät. Tapahtumaan osallistui yli sata henkilöä.