Kimppakyytiliikenteen optiovuosi käyttöön
Juuan kunnanhallitus on päättänyt käyttää Kimppakyytisopimusten toisen optiovuoden ajalle 1.8.2018-31.7.2019.
Joukkoliikenteen kilpailutus suoritettiin samanaikaisesti koulukuljetuskilpailutuksen kanssa keväällä 2015. Molemmissa, niin Kimppakyydissä kuin koulukuljetuksissakin, varsinainen sopimuskausi oli kaksi vuotta, ja saman sisältöisiä ja hintaisia optiovuosia on mahdollista käyttää kaksi.
Juuan Kimppakyytijärjestelmä on jaettu seitsemän palvelualueeseen. Näiden lisäksi Ahmovaaran alue on yhdistetty Kolilta Juukaan operoitavaa kimppakyytiin. Tästä on Lieksan kanssa erillinen sopimus vuoden 2017 loppuun saakka.