Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
20.06.2018 16:18

Kivikeskuksen jatkojalostus alkaa

Juuan kunta ja viime vuoden lopulla toimintansa lopettanut Suomen Kivitutkimussäätiö allekirjoittivat kauppakirjan säätiön Kivikeskuksen noin 73 prosentin osuudesta perjantaina. Loput omistaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, mutta siitä Juuka ei ole kunnanjohtaja Markus Hirvosen mukaan kiinnostunut.

– Kunta ei hanki sitä itselleen. On hyvä, että siinä on joku muukin toimija.

 

Hirvosen mukaan neuvottelut Kivikeskuksen jatkokehittämisestä alkoivat eilen koulutuskuntayhtymän kanssa. Tavoitteena on löytää keinoja jatkojalostaa Kivikeskukseen järkevää ja kannattavaa toimintaa.

Hirvosen mukaan Kivikeskuksesta on tullut yhteydenottoja myös muualta, mutta niitä ei ole kaupanteon ollessa kesken ennätetty viedä eteenpäin.

– Nyt aloitetaan se puoli, Hirvonen lupaa.