Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
23.04.2015 06:00

Kivikeskuksen lainojen lyhennyksiä sovitellaan uusiksi

Suomen Kivitutkimussäätiö esittää Juuan kunnalle, että Kivikeskuksen rakennusaikaisen lainan takaisinmaksuohjelmaa muutettaisiin vuosien 2015 – 2017 osalta. Siirrettäväksi pyydetään lyhennyksiä 15 000 euroa vuodelta eli yhteensä 45 000 euroa, jotka lisättäisiin vuosien 2018-2022 lyhennysten päälle.

Kivitutkimussäätiö perustelee esitystään sillä, että Kivikeskuksen

tiloja pyritään vuokraamaan ulkopuolisille yrittäjille ja muille toimijoille mahdollisimman kattavasti. Tämä edellyttää, että vuokrataso säilyy kilpailukykyisenä.

Kivikeskuksen toinen rahoittaja, Nordea pankki Suomi Oyj, on suostunut siirtämään myöntämiensä lainojen 2015-2017 erääntyvät lyhennykset lainakauden loppuun eli vuodelle 2018 saakka.

Kunnanvaltuusto myönsi 2012 Suomen Kivitutkimussäätiölle 840 940 euron määräisen lainan entisen eräännyttyä. Laina-aika on kymmenen vuotta ja sen kiinteä korko on kaksi prosenttia. Lainaa lyhennetään vuosittain 15 000 euroa ja vuodesta 2018 alkaen

vuosittaiset lyhennykset ovat 60 000. Lainan loppuerä 525 940 euroa erääntyy 2.8.2022.

Lainan vakuutena on maanvuokraoikeuteen ja sillä oleviin rakennuksiin kiinnitetyt panttikirjat niin, että kunnan etuoikeus säilyy vähintään samanlaisena kuin alkuperäisen lainan vakuutena olleiden panttikirjojen etuoikeus. Laina muodostaa tuen, jonka määrä on 110 723 euroa.

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto

muuttaa lainanlyhennysohjelmaa siten, että lainan takaisinmaksuohjelmaa muutetaan kivitutkimussäätiön esityksen mukaisesti. Tällöin vuodesta 2018 alkaen vuosittaiset lyhennykset olisivat 69 000 euroa vuoteen 2021 asti. Vuonna 2022 lyhennys olisi 534 940 euroa.