Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
11.05.2016 16:06

Kodinhoitajan nimike lähihoitajaksi

Juuan sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se muuttaisi kodinhoitajan toimen nimikkeen kotihoitoon sijoittuvaksi lähihoitajan toimeksi ja myöntäisi täyttöluvan kyseiselle toimelle. Kotihoidosta vapautuu kodinhoitajan toimi 1.7. alkaen.

Valtuuston hallintokunnille antaman ohjeen mukaan vapautuvia vakansseja ei lähtökohtaisesti täytetä. Vakanssia ei ole mahdollista täyttää sosiaali- ja terveystoimen sisäisin järjestelyin palveluasumisen yksiköistä tai vuodeosastolta siirtämällä.
Valtakunnallisesti on asetettu tavoitteet sille, kuinka moni yli 75-vuotiaista asuisi omassa kodissa kotihoidon ja muiden tukitoimien avulla. Tavoite on 91-92 prosenttia ikäryhmästä, mihin Juuassa ei ole hyvästä kehityssuunasta huolimatta vielä päästy.
Henkilöstöresurssin heikentäminen ei tulisi lautakunnan mielestä helpottamaan tavoitteen saavuttamista ja kotihoidon toiminnan kehittämistä.