Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
17.09.2015 07:34

Koirille häiriötön työskentely koirakokeessa

Petrovaaran Metsästysseuran alueella on koirakokeet 19.syyskuuta, 3.lokakuuta, 17. lokakuuta ja 7. marraskuuta. Noina aikoina toivotaan koekoirille mahdollisimman häiriötön koemaasto.

Kesäkokouksessa metsästysseuran majalla 16. elokuuta riistakiintiöksi hyväksyttiin yksi metso ja kolme teertä. Jänikselle ja pyylle ei tullut kiintiötä.
Metsäkauris, fasaani ja riekko päätettiin rauhoittaa.
Metsästysajat ovat valtakunnalliset. Seuran alueella joulurauha on 24.–25. joulukuuta.
Vieraan voi tuoda metsälle seuran alueelle seitsemällä eurolla, mutta isännän on oltava mukana metsällä. Riista on isännän kiintiöön tapahtuvaa metsästystä.
Päätettiin, että jäniksen metsästyksessä ei tarvitse lunastaa vierasmaksua, mutta vieraasta on tehtävä ilmoitus vierasluvan myyjälle. Yhdellä jäsenellä voi olla enintään kaksi vierasta päivässä.
Vieraslupia myyvät Antti Nykänen, Lauri Tolppanen, Jarno Nousiainen ja Taisto Hiltunen.
Hirviporukkaan liittymisestä ilmoitukset on tehtävä 19. syyskuuta mennessä.