Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
02.11.2017 06:00

Koivunen Perälän tilalle lautakuntaan

Juuan kunnanvaltuusto valitsi Kimmo Koivusen hyvinvointilautakunnan uudeksi jäseneksi ja myönsi samalla aikaisemmalle lautakunnan varapuheenjohtajalle Kari Perälälle tämän pyytämän eron lautakunnan jäsenyydestä.

Uudeksi hyvinvointilautakunnan varapuheenjohtajaksi valtuusto valitsi Tiina Pitkäsen. Koivusen henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Mauri Kukkonen.
Perälä oli pyytänyt eroa esteellisyyksien välttämiseksi. Hänen puolisonsa Anneli Perälä toimii tarkastuslautakunnan jäsenenä. Kari Perälä perusteli eropyyntöään, että hänen erottuaan Anneli Perälä pystyy hoitamaan oman tehtävänsä tarkastuslautakunnassa ilman, että tämän tarvitsee jäävätä itseään hyvinvointilautakuntaa koskevissa asioissa.
Perälä ei ole osallistunut lautakunnan työskentelyyn lokakuun alusta alkaen.