Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
02.07.2015 06:00

Kukkavinkkejä haettiin Aunen Kukkapihasta

Aunen Kukkapihassa Larinsaaressa oli ollut vilskettä Avoimet Puutarhat – valtakunnallisena puutarhapäivänä kesäkuun viimeisenä sunnuntaina.

– En valehtele puoleen enkä toiseen, jos sanon, että kävijöitä oli noin 150 henkeä. Kun sade lakkasi aamulla, pihalla oli jatkuvasti kymmenkunta autoa, Mikko Martikainen kertoi.

Suurin osa vierailijoista oli Juuan ulkopuolelta. He hakivat vinkkejä omiin kotipuutarhoihinsa sen lisäksi, että nauttivat puutarhan loistosta ja kahvitarjoilusta.

– Juhannuksen jälkeen vierailijat alkoivat muutenkin liikkua puutarhaa katsomassa.

Valtakunnallinen puutarhapäivä on pysynyt suosiossa vuosi vuodelta. Seuraava valtakunnallinen Avoimet puutarhat päivä vietetään 7. elokuuta 2016, jolloin sadat puutarhat ovat jälleen auki vierailijoille.