Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
10.12.2015 06:00

Kuntalaisaloite leikkipuistosta

Puuhelmen ja Pikku-Ellin vanhempaintoimikunnat ovat tehneet kuntalaisaloitteen, jossa esittävät, että niin sanotun Junapuiston paikalle rakennetaan uusi leikkipuisto.

Vihreät toivovat, että suunnitteluun kutsuttaisiin mukaan edustajia lapsiperheistä, päiväkodeista ja lapsiperhejärjestöistä.
– Uudistamista tukemaan voitaisiin kutsua lisäksi muun muassa Juuan ev.lut. seurakunta, paikalliset hyväntekeväisyysjärjestöt, sekä juukalaisia yrittäjiä, Juha Saarelainen sanoo.
Lapsiperheiden arjessa tärkeä osa lapsen terveellisen kasvun tukemista on päivittäinen ulkoilu.
Kunnan eräs tehtävä on tarjota ja ylläpitää rakennettuja ulkoiluympäristöjä eri-ikäisille.
Taajaman alueella on runsaasti leikki-ikäisiä lapsia ja muun muassa perhepäivähoitajia, sekä taajaman päiväkodit ja ev. lut. seurakunnan perhe- ja lapsikerhot, jotka käyttävät junapuistoa päivittäin. Satunnaisia käyttäjiä on lisäksi viikonloppuisin ja etenkin lomaaikoina.
– Tällä hetkellä puiston olosuhteet eivät kuitenkaan tarjoa sellaista paikkaa, jonne leikki-ikäisten lasten kanssa olisi mukava mennä. Puisto kaipaakin perusteellista uudistamista useastakin
näkökulmasta.

Vain lapsia varten

Puisto on välineistöltään osin epäkäytännöllinen, osin vanhentunut ja muun muassa puurakenteiden osalta ei enää täysin turvallinen. Leikkivälineitä on niukalti huomioiden puiston sijainti ja mahdollisuudet tilan suhteen. Lisäksi etenkin puinen juna on epäsiisti ja turmeltunutkin.
Osittain turmeltuminen ja puiston rapistuminen on johtunut siitä, että katettu juna, kuten myös
puiston toisessa laidassa sijaitseva katos tarjoavat sade- ja näkösuojan, joka houkuttelee muun muassa nuoria viettämään aikaa puistossa etenkin viikonloppuisin.
Poistamalla katetut rakennelmat puistosta sekä kohdentamalla valaistusta saadaan puiston aktiivista käyttäjäryhmää rajattua uskoaksemme luonnostaan. Leikkipuiston tulee olla nimenomaan leikki-ikäisten turvalliseen ulkoiluun suunniteltu ja tarkoitettu toimintaympäristö.
Junan ohella myös muut välineet, kuten keinut ja liukumäet ovat ajan saatossa rapistuneet. Kovin
kaivattua motoristen taitojen harjoitteluun tapeellista kiipeilytelinettä puistossa ei myöskään ole.
Talvikaudella puistoalueen ympäristö voisi toimia myös eräänä avauksena jäärakentamiseen liittyen lasten näkökulmasta. Lisäksi kesäisin kunta voisi ylläpitää ohjattua leikkipuistotoimintaa ja näin parantaa paitsi Juukalaisten, myös kesäasukkaiden ja kuntavieraiden palveluja. Tämä myös toisi nuorille kaivattuja kesätyöpaikkoja kotikunnasta.
Aloitteen voi käydä allekirjoittamassa kirjastossa.