Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.09.2015 12:48

Kuntalaisaloite työttömyyden vähentämiseksi

Juuassa on tällä hetkellä maakunnan suurin työttömyysprosentti, 21, mikä tarkoittaa noin 430:a työtöntä.

Viidennes työikäisistä juukalaisista on työttömänä. Lomautusten takia on ensi vuonna odotettavissa runsaasti lisää työttömiä, joten pelättävissä on, että työttömyysaste voi nousta 25-26 prosenttiin.

Juuan kunnanvaltuuston vasemmiston valtuustoryhmä esittää Juuan kunnalle, että se ryhtyisi viipymättä toimenpiteisiin, joilla selvitetään kaikki mahdollisuudet työttömyyden vähentämiseksi ja työttömien auttamiseksi Juuan kunnassa.