Kuolonkolari kuutostiellä Ahmovaarassa
Viime perjantaina, aamulla viiden jälkeen, sattui Ahmovaarassa, Kolin risteyksestä noin kaksi kilometriä etelään päin liikenneonnettomuus, jossa menehtyi juukalainen mies.
Onnettomuudessa olivat osallisena miehen kuljettama henkilöauto, traktori ja puutavararekka. Henkilöauto ja traktori tulivat etelän suunnasta, rekka pohjoisen suunnasta. Henkilöauto oli ensin törmännyt samaan suuntaan ajaneen traktorin perässä kiinni olleeseen aurauslevyyn. Törmäyksen jälkeen auto oli kulkeutunut vastaantulevien kaistalle ja osunut vastaan tulleeseen, pylväslastissa olleen rekan keulaan.
Henkilöauton kuljettaja, vuonna 1960 syntynyt juukalainen mies, menehtyi onnettomuudessa. Rekan tai traktorin kuljettaja eivät loukkaantuneet vakavasti onnettomuudessa.
Tien pinta onnettomuuspaikalla oli jäinen ja lämpötila oli noin -1 astetta ja tapahtuma-aikaan satoi vettä. Onnettomuuskohdassa on 80 kilometrin nopeusrajoitus eikä paikalla ole katuvaloja.
Poliisi selvittää onnettomuuteen johtavia syitä yhdessä onnettomuustutkintalautakunnan kanssa.