Kylätulilla uusi kunnanjohtaja
Ideat hankkeiksi -hanke auttaa hankeaihioiden kanssa vieden yhdessä ideat suunnitelmiksi ja aina rahoitushakuun saakka.
Hankkeen puitteissa järjestetään Kylätulilla -iltoja, joihin toivotetaan kaikki kylä -tai yhdistystoiminnan tai vaikkapa oman yritystoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet mukaan. Polvelassa on mukana illassa myös uusi kunnanjohtaja Markus Hirvonen.
Palvelua on tarjolla huhtikuun loppuun saakka ja se on ilmaista hankehakijalle.
Illoissa juhlistetaan alkaneita hankkeita ja hyviä ideoita sekä kuullaan kylien ja Leader- toimintaryhmän kuulumisia. Ilta on pullollaan ideoita, ideapullon kiertäessä nuotiolla. Illan erityisinä teemoina ovat hankeideat ja yhteisöllisyys.
Tarjolla on tikkupullaa, makkaraa, mehua ja kahvia