Leena Mustonen jättää Valtimon
Kunnanjohtaja Leena Mustonen irtisanoutuu Valtimon kunnanjohtajan tehtävästä.
Päätökseen ei liity hänen mukaansa minkäänlaista dramatiikkaa.
– On sopiva aika irtaantua virasta ja antaa enemmän aikaa itselle ja läheisille, kertoo hän asiasta julkaisemassaan tiedotteessa.
Mustosen virkasuhde päättyy 28.2.2019. Irtisanoutumisaika hänellä on kaksi kuukautta, mutta koska kunnanjohtajan valintaprosessi ottaa oman aikansa, hän halusi ilmoittaa lähdöstään hyvissä ajoin.
– Teen töitä jouluviikolle asti. Läksiäiskahvien aika on vasta helmikuun lopulla, Mustonen kertoo.
59-vuotias Mustonen on toiminut Valtimon kunnanjohtajana viisi vuotta. Aiemmin hän on työskennellyt kunnansihteerinä ja talouspäällikkönä Juuan kunnassa sekä yhteyspäällikkönä Suomen Kivikeskuksessa Nunnanlahdessa.
Leena Mustonen on naimisissa Tuomo Mustosen kanssa, joka jäi eläkkeelle tänä kesänä Pohjois-Karjalan osuuspankin varatoimitusjohtajan paikalta. Pariskunnan koti sijaitsee Nunnanlahdessa.