Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.04.2017 06:00

Lieksa hyväksyi Koli Culturan kaavan

Lieksan kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan pitkään valmistellun Koli Culturan asemakaavan.

Kaava koskee Purnulammen ja Ylä-Kolintien välistä aluetta noin 1,5 kilometriä Kolin kylästä etelään. Kaavoitettava alue on 9,5 hehtaarin suuruinen.

Asemakaava-alueelle on osoitettu yhteensä 19 matkailua palvelevien rakennusten rakennuspaikkaa, puistoalue, leirintä- ja asuntovaunualue, aluetta palveleva bioenergialaitos ja ulkoilureitti.

Rakennusoikeutta alueelle on osoitettu yhteensä 26 780 kerrosalaneliömetriä. Maanalaisia tiloja on osoitettu tuhat kerrosalaneliömetriä.