Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
14.12.2017 06:00

Lieksa vaatii Kolille säännöllistä joukkoliikennettä

Matkailija- ja asiointiliikenteen alati kasvaessa Kolin ja Joensuun välillä on ehdottoman tärkeää, että myös tälle välille muodostuu säännöllistä joukkoliikennettä, Lieksan kaupunki toteaa Pohjois-Savon ELY-keskukselle joukkoliikenteen palvelutasosta antamassaan lausunnossa.

Pohjois-Savon ELY-keskus on yhdessä alueen kuntien kanssa laatinut joukkoliikenteen palvelutasoa koskevan selvityksen. Raportti on nyt luonnosvaiheessa. Selvityksen aikana kuntia on kuultu kyselytutkimuksessa, työpajoissa ja epävirallisella kommenttikierroksella. Selvityksen pohjalta on laadittu ehdotus palvelutason määrittelystä.

Lieksan kaupunki on tuonut työpajassa esille, että Lieksa-Joensuu ja Lieksa-Nurmes väleillä tavoitteena on nykyisen palvelutason säilyttäminen sekä mahdollisimman hyvä integrointi koulukuljetuksiin.

Kaupunki toteaa lausunnossaan, että kuten Lieksa-Koli ja Koli-Juuka välien osalta on mainittu, reiteillä on sekä asiointia että matkailua palvelevaa liikennettä, mutta kysyntä voi olla liian vähäistä säännölliselle joukkoliikenteelle.

Lieksan kaupunki antoi alustavaan raporttiin kommentin, jossa haluttiin painottaa Joensuu-Koli-Joensuu asiointi- ja matkailuliikenteen tärkeyttä sekä sitä, että välillä tulisi olla säännöllistä joukkoliikennettä. Tämä on lausunnolla olevaan raporttiin muutettu kaupungin toiveiden mukaan.