Lieksan kaupungin avustusten haku alkaa
Lieksan kaupungin toiminta-, kohde- ja talkooavustukset tulevat haettavaksi 15.3. alkaen. Haku päättyy 17.4.2018.
Lieksan kaupunginhallitukselta on haettavissa toiminta-, kohde- ja talkooavustukset kaupungin ja sen kylien elinvoimaa ylläpitävään ja lisäävään toimintaan sekä elinkeinoelämän edistämiseen. Hyvinvointilautakunta puolestaan myöntää toiminta- ja kohdeavustuksia kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimelle sekä sosiaali- ja terveystoimintaan.
Avustuksia myönnetään kunkin tulosyksikön oman budjetin puitteissa.
– Yhteensä avustuksia on haettavissa maksimissaan 175.000 eurOA, taustoittavat hakua Lieksan kaupungin hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen ja elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen. Haussa painotetaan viime vuoden tapaan Lieksan kaupungin strategian toteuttamista tukevaa toimintaa ja vastikkeellisuutta.
– Toivomme, että yhdistykset, seurat ja muut hakijat ideoisivat ennen kaikkea uutta toimintaa kuntalaisille esimerkiksi tapahtumien muodossa, kaksikko vinkkaa.
– Lieksassa järjestetään monipuolista ja vireää seuratoimintaa, ja uskomme, että kaupungin avustusjärjestelmän kautta saadaan jatkuvuutta kuntalaisille tärkeään harrastustoimintaan.