Lieksan vapaa-ajan asukkaille toimikunta
Lieksan kaupunginhallitus on nimennyt edustajakseen vapaa-ajanasukastoimikuntaan Maija Riikosen ja varajäseneksi Matti Ponkilaisen.
Samalla kaupunginhallitus merkitsi tiedoksi muun toimikunnan vaalin, jonka kaupunginjohtaja on päätöksellään vahvistanut
Vapaa-ajanasukastoimikunta on itse valinnut seuraavalle toimikaudelle jäsenikseen Kolilta Rauli Johanssonin (varajäsen Pekka Martikainen) ja Pielisen eteläosasta Antti Hämäläisen (Lauri Ignatius).
Pielisen pohjoisosaa edustaa Ari Sopanen (Martti Heikura), eteläistä rajaseutua Pasi Kilpeläinen (Reino Vihonen) sekä pohjoista rajaseutua Matti Eskelinen (ei varajäsentä).
Kyseinen toimikunta nimettiin Lieksan kaupunkiin tammikuussa 2015 vapaa–ajanasukkaiden vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi ja vapaa-ajanasukkaiden ja kaupungin yhteistyön kehittämiseksi.