Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
01.12.2016 10:09

Liikuntatekopalkinnosta suurin osa kiipeilytelineeseen

Juuan sivistyslautakunta jakoi 5 000 euron palkintosumman, joka myönnettiin, kun Simpauttajan liikuntapuisto nimettiin Vuoden liikuntateoksi Suomessa.

Rahalla hankitaan noin 3 850 euroa maksava kiipeilyteline, 600 euroa maksava ulkopingispöytä sekä mailoja ja palloja, 450 euroa varataan lähiliikuntapaikan laitteiden käyttäjiä opastavien videoklippien tekemiseen ja 100 euroa palkintosummasta aiheutuneisiin toimenpiteisiin.
Palkintosumman käytöstä pyydettiin ehdotuksia Poikolan koululta, Juuan kunnan nuorisovaltuustolta sekä vanhusneuvostolta.
Sivistyslautakunnassa käydyn keskustelun aikana Jari Miettinen esitti, että asia jätettäisiin pöydälle ja mietittäisiin muita vaihtoehtoja esitetylle kiipeilytelineelle. Esitys ei saanut kannatusta.