Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
25.06.2015 06:00

Liikuntatoimen avustukset jaettiin

Liikuntatatoimen tämän vuoden avustuksiin oli varattu 13 000euroa.

Näistä 12 000 euroa oli haettavana maaliskuussa 2015. Hakuajan

päättymiseen 27. maaliskuuta mennessä saapui kuusi avustushakemusta.

Sivistyslautakunta päätti 16. kesäkuuta pitämässään kokouksessa jakaa liikuntatoimen avustukset 12 00 euroa liikuntatoimen valmistelussa esitetyn kohdennuksen mukaisesti:

Coach Team ry 2 450 euroa, Juuan Jänne ry 2 100 euroa, Juuan Palloseura ry 2 450 euroa, Juuan Urheilijat ry 4 150 euroa ja Nunnanlahden viesti ry 850 euroa.

Mielekäs ry ei saanut yhtään avustusta.

 

Reima Louhelainen ja Jari Miettinen jääväsivät itsensä asian

käsittelyn ajaksi