Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
21.04.2016 06:00

Lisämaata esitetään ostettavaksi Taivaanpankolta

Juuan kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että Juuan kunta ostaa tarjouksen mukaisesti Seppo Haloselta Taivaanpankon alueelta noin hehtaarin suuruisen tilan 4 000 eurolla.

Kunta joutuu lähivuosina lisäämään veden pumppauskapasiteettiaan ja perustamaan uusia kaivoja rengasvesiosuuskunnan ja elintarviketeollisuuden aiheuttaman suuren lisätarpeen vuoksi. Taivaanpankon vedenoton alueella kunta on hankkinut eri aikoina pohjaveden käytön ja saannin turvaamiseksi maa-alueita yhteensä noin 45 hehtaaria. 

Ostettavaksi tarjottu tila mahdollistaisi uusien kaivojen rakentamisen sekä suojaisi erityisesti pohjaveden muodostumisaluetta. Tilaa voidaan hyödyntää metsätalouden ohella myös ulkoliikuntakäytössä. Tilan metsätalousarvo on noin 700 euroa, lisäksi kauppaan kuuluvat 25 A sähköliittymä nykyarvoltaan 4 250 euroa sekä metalliaidat portteineen. 

Soraharju-tila sijaitsee keskellä kunnan omistamia maa-alueita. Tilalla on sijainnut aiemmin tielaitoksen soranotto- ja varastoalue. Alueella on varastoitu muun muassa betonielementtejä, liikennemerkkejä, tiesuolaa, asfalttia ja öljysoraa. Alueella on pohjaveden havaintoputkia ja vesinäytteiden perusteella ei alueen ole havaittu saastuneen tiesuolan vaikutuksesta. Varsinaisia pilaantuneen maa-aineksen tutkimuksia alueella ei ole tehty. Ympäröivä kunnan omistama maa-alue on todettu puhtaaksi