Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
14.04.2016 06:00

Liukuesteet kunnan piikkiin?

Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että kunta kustantaisi kenkien liukuesteet yli 65-vuotiaille kuntalaisille. Asiaa käsiteltiin lautakunnassa kuntalaisaloitteen pohjalta.

Kuntalaisaloitteessa ehdotettiin talvikenkien liukuesteiden tai nastoituksen hankkimista kaikille eläkeläisille. Lautakunta päätti, että kaikkien eläkeläisten sijaan hankinta kohdennettaisiin merkittävämpään riskiryhmään eli yli 65-vuotiaisiin eläkeläisiin, jotka ovat kirjoilla Juuassa. 

Arvioitu määrärahan tarve ensimmäisenä vuonna on noin 20 000 euroa. Liukuesteet voisi hankkia maksusitoumusta vastaan paikallisista liikkeistä. Kuntalainen saisi itse päättää, mistä tuotteen hankkii vai nastoituttaako kenkänsä.

Päätöksen perusteluissa todetaan, että tarkoitukseen ei ole varattu määrärahaa kunnan tämän vuoden budjetissa. Kustannus on syytä kohdentaa muualle kuin sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin, koska ensi vuodesta alkaen sotepalveluista vastaa maakunnallinen toimija, jota ei voida velvoittaa varaamaan kyseistä määrärahaa omaan budjettiinsa.

Juuassa on yli 65-vuotiaita 1643 henkilöä ja yli 75-vuotiaita 760 henkilöä.