Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
30.09.2015 08:00

Lunta vuosi sitten

Sää kylmeni hiukan alkuviikosta, mutta lunta ei sentään vielä näyttele. Toisin oli vuosi sitten. Silloin, 23. syyskuuta, rutkahti maahan Juuassakin enimmillään noin 40 senttiä lunta.

Etenkin Mataran, Polvelan ja Kajoon suunnalla märkä ja tarttuva lumi teki paikoin isojakin tuhoja taimikoissa ja vastaharvennetuissa metsissä.

Lumi leimasi paljon polttopuuta, mutta tokihan lumi kaikkosi melko nopeasti. Mutta jäljet näkyvät vieläkin monissa metsissä. Muistista lumimyräkkä on sen sijaan jo saattanut kadota.