Matkojen yhdistelyllä säästöjä
Asiakkaiden taksimatkoja yhdistelemällä säästettiin viime vuonna noin 16 miljoonaa euroa. Viimeisten viiden vuoden aikana säästöt ovat yli viisinkertaistuneet. Vuonna 2015 yhdistelyllä säästettiin 5 miljoonaa euroa enemmän edellisvuoteen verrattuna.
Vuonna 2015 keskitetyistä tilausnumerosta tilattiin yli 3 miljoonaa matkaa. Näistä yhdisteltiin vajaat 400 000. Eniten matkoja yhdisteltiin Pohjois-Savon, Kymenlaakson ja Vaasan alueilla.
Korvauksia taksimatkoista maksettiin noin 163,3 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Kela maksoi matkakorvauksia 293 miljoonaa euroa vuonna 2015. Väestömäärään suhteutettuna matkakorvaukset kohdentuvat eniten haja-asetusalueella asuville iäkkäille vähätuloisille henkilöille. Yli 85- vuotiaista henkilöistä yli 60 prosenttia sai matkakorvauksia vuonna 2015. Maakunnista eniten korvauksia maksettiin Kainuussa ja Lapissa. Kolmanneksi eniten matkakorvauksia maksettiin Pohjois-Karjalassa.
Taksimatkojen keskitetty tilausmenettely eli suorakorvaus on käytössä koko maassa lukuun ottamatta Ahvenanmaata. Keskitetty tilausmenettely tarkoittaa, että samaan suuntaan matkustavat asiakkaat kulkevat yhteisellä taksilla silloin, kun asiakkaan terveydentila sallii sen.