Matti Koivulalle positiivinen lintuteko- huomionosoitus
Vuoden positiivinen lintuteko -huomionosoitus on jaettu joensuulaisella Matti Koivulalle hänen lanseeramistaan lintujen taajamalintulaskennoista. Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys valitsi positiivisen lintuteon nyt kuudennen kerran.
Taajamalintulaskennoissa lasketaan nimensä mukaisesti eri taajamien talvilinnusto keskitalven aikaan. Pohjois-Karjalassa laskentoja on nyt tehty neljänä talvena. Maaseututaajamia laskettiin vuosina 2015 ja 2017. Niitä on tehty kaikkiaan 33 eri taajamassa. Joensuun kaupunkialueen laskennat on tehty vuosina 2016 ja 2018. Joensuussa laskenta on toteutettu käymällä läpi 77 lohkoa, jotka on suunniteltu niin, että laskennan lohkolla ehtii tehdä lyhyen talvipäivän aikana. Outokummussa on laskentoja vertailuaineistoksi tehty kaikkina vuosina.
Matti Koivula on suunnitellut ja organisoinut Pohjois-Karjalan laskennat. Maaseututaajamien laskennoissa on ollut mukana 37 laskijaa ja Joensuun laskennoissa 28 laskijaa. Linnustosta on saatu kasaan arvokasta aineistoa, jotka Koivula on jo nyt pystynyt ansiokkaasti analysoimaan. Laskentojen arvo kuitenkin vain kasvaa ajan myötä. Jo parinkymmenen vuoden seurannalla pystytään toteamaan mahdolliset muutokset talvilinnustossamme.
Matti Koivulan ansioksi luetaan myös hyvä ennakkotiedottaminen laskennoista. Siten vähennetään väärinkäsityksiä, kun laskennoissa tähyillään ihmisten pihoille. Konflikteja laskennoissa ei ole tapahtunutkaan. Päinvastoin ihmiset ovat tulleet juttelemaan laskijoiden kanssa ja kertoneet omista havainnoistaan.