Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.08.2015 09:13

Metsävadelmasta hyvä sato

Muun muassa hakkuuaukkojen reunoilta löytyy nyt hyvin metsävadelmaa, tutummin vattua, ja vielä ennättää marjaan. Metsävadelman kasvupaikkoja ovat puolivarjoisat paikat, ojien ja metsien reunat sekä hakkuuaukeat ja tienvarret. Satokausi kestää syyskuun alkupuolelle asti.

Kahdesta desilitrasta vadelmia saa saman verran C-vitamiinia kuin puolikkaasta kuoritusta appelsiinista. Vadelma on muiden marjojen tapaan hyvä polyfenolien lähde. Vadelma, lakka ja mesimarja sisältävät pääosin ellagitanniineja, joilla on havaittu muun muassa haitallisten suolistobakteereiden kasvua estäviä vaikutuksia.

Vadelma on parhaimmillaan tuoreena, ja siitä valmistuu nopeasti esimerkiksi marjasmoothie. Vadelmista voi valmistaa myös marjaisia leivonnaisia ja jälkiruokia, ja vadelma käy myös salaattien koristamiseen ja maustamiseen.