Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
20.11.2019 16:13 Pasi Karjalainen

Ministeri Paateroon vedottiin lehtien jakeluhinnoista

Postin aikomien hinnankorotusten estämiseksi ja paikallislehtien jakelurajoitusten poistamiseksi joukko alan toimijoita vetosi omistajaohjausministeri Sirpa Paateroon (sd.) perjantaina Helsingissä. Vetoomuksena oli, että lehtien jakeluhinnat palautetaan vuoden 2016 tasolle sen sijaan, että niitä ensi vuodenvaihteesta jälleen korotetaan.

Paateron mukaan Postin toiminnassa on syytä jatkossa painottaa voimakkaammin sanomalehtien asemaa sen sijaan, että sitä määrittää kirjeposti. Jakelutoimintaa ollaan parhaillaan linjaamassa Paateron asettamassa valtiosihteerityöryhmässä, jolla määräaikaa on tammikuun puoliväliin.

Sama vetoomus toimitettiin perjantaina myös liikenne- ja viestiministeri Sanna Marinin (sd.) erityisavustajalle. Vetoomuksessa valaistiin pienten paikallislehtien kurjistuvaa asemaa Postin jatkuvasti korottaessa jakeluhintojaan ja rajoittaessa lehtien toimintaa päättämällä niiden ilmestymispäivistä.

Ministerin tavanneessa seitsenjäsenisessä lähetystössä oli mukana kolmen paikallislehden edustajat Lapista ja Turun seudulta sekä Itä-Lapin ja Varsinais-Suomen kuntayhtymien edustajat.

Kuntayhtymien puolelta nostettiin esiin vakava huoli viestinnän ja sananvapauden kaventumisesta varsinkin haja-asutusalueilla tilanteessa, jossa kuntien edellytetään entistä enemmän osallistavan kansalaisia.