Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
19.05.2016 06:00

Musiikkiopistoon ilmoittautuminen käynnissä

Uusien oppilaiden ilmoittautuminen Pielisen Karjalan musiikkiopistoon alkoi maanantaina. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella musiikkiopiston nettisivuilla. Myös syksyn musiikkileikkikouluryhmiin voi ilmoittautua nettisivujen kautta.

Uusille oppilaille ei järjestetä valintatestejä, vaan oppilaat valitaan eri soittimiin ilmoittautumisjärjestyksessä. Opiskelijaksi haluavalta tiedustellaan soitintoiveita ilmoittautumisen yhteydessä. Musiikkiopiston käytettävissä olevat tuntiresurssit määrittelevät oppilasvalintaa, mutta opiskelupaikka pyritään löytämään mahdollisimman monelle soittoharrastuksesta kiinnostuneelle. 

Soitonopiskelu musiikkiopistossa on suunnattu ensisijaisesti lapsille ja nuorille, mutta viime vuosina myös aikuisia on hakeutunut musiikkiopiston oppilaaksi. 

Musiikkiopiston kuluva lukuvuosi huipentuu Kevätkonserttiviikkoon, jonka aikana järjestetään konsertit kaikissa musiikkiopiston toimipisteissä. Konserttiviikko alkaa Kolin toimipisteen konsertilla 20.5. Kolin Luontokeskus Ukon Vaarasalissa. Juuan kevätkonsertti on 26.5. kunnantalon valtuustosalissa.