Niemislammen pyörätiealoite takaisin valmisteluun
Keskustan valtuustoryhmän toukokuussa tekemän aloite kevyenliikenteen väylän rakentamisesta Kasarmintien ja Niemislammen uimarannan välille palautetaan valmisteluun, Juuan kunnanhallitus päätti maanantaina.
Keskustan ryhmä perusteli esitystään uimarannan käyttäjien turvallisuudella. Uimarannan käyttäjistä merkittävä osa on lapsia, ja nykyisin uimarannalle pyörillä menijät joutuvat kahteen otteeseen ylittämään vilkasliiketeisen Sairaalantien-Viitaniementien. Lisäksi kevyen liikenteen väylä lisäisi aoitteen mukaan Taivaanpankon ulkoilualueen saavutettavuutta.
Asiaa selvittäneen kuntatekniikan päällikön Seppo Portimon mukaan kyseisen väylän rakentaminen tieosalle on erittäin haasteellista, ja valtion saaminen mukaan hankkeen toteutukseen on hyvin vaikeaa, koska kohde ei sisälly nykyisiin toteutusohjelmiin. Väylän 900 metrin pituudesta ja olosuhteista johtuen rakentaminen olisi kallista. Hintaa kertyisi noin 270 000 euroa.
Portimon mielestä kevyen liikenteen väylän paras paikka olisi käyttäjien turvallisuuden kannalta taajamasta katsoen Viitaniementien vasemmalle puolella, jolloin vältyttäisiin tien ylityksiltä. Ennen Pykäläsuontien liittymää Viitaniementien välittömässä läheisyydessä on kuitenkin asuinkiinteistö piha-alueineen, ja väylän sijoittaminen kyseisen kiinteistön kohdalle on nykyisissä olosuhteissa mahdotonta. Lisäksi Pykäläsuontien liittymän jälkeen olisi leikattavaa luiskaa valtion tien tiealueen ulkopuolella huomattavat määrät, erityisesti Rostuvin montun liittymän jälkeen. Edellä mainitun johdosta hanketta varten jouduttaisiin hankkimaan lisää tiealuetta kahdelta kiinteistönomistajalta ja kunnalta.
Jos taas väylä rakennettaisiin Kasarmintien seutuvilta Viitaniementien oikealle puolelle, jouduttaisiin tie ylittämään kaksi kertaa. Ongelmat olisivat maaston ja tiealueen osalta lähes vastaavat kuin tien vasemmalla puolella. Lisäksi Rostuvin montun liittymän seutuvilla tien oikealla puolella on melkoisella matkalla pengerrettävää osuutta. Ennen Huosiuksentien liittymää on asuinkiinteistö piha-alueineen aivan Viitaniementien vieressä.
Mahdollista voisi olla väylän rakentaminen muuta kautta kuten Kasarmintieltä Pykäläsuontielle sekä sieltä polkuja ja soramonttuja myötäillen kolmen yksityisen ja kunnan kiinteistön kautta. Haasteina olisivat sopimukset yksityisten maanomistajien kanssa, maasto-olosuhteet ja frisbeegolf-radan ylitykset Erityisenä haasteena olisi saada suunnattua Niemislammelle ja sieltä takaisin suuntautuva kevyt liikenne tälle reitille, koska reitti on pitempi ja fyysisesti vaativampi, ellei liian vaativa. Kustannuksiltaan tämä vaihtoehto, kevyesti rakennettuna ja ilman päällystämistä, olisi karkeasti arvioiden 10 000 euroa.