Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
03.07.2019 21:00

Nuohous kilpailuun

Piirinuohousjärjestelmän siirtymäaika päättyi heinäkuun vaihteessa, eikä pelastuslaitos järjestä enää nuohouspalveluja alueellaan. Nuohous on jatkossa vapaasti kilpailtua yritystoimintaa, jossa rakennuksen omistaja tai haltija tilaa palvelun haluamaltaan nuohoojalta.

Nuohooja voi päättää itse palveluidensa hinnoittelusta, joten hintaa kannattaa tiedustella ennen palvelun tilaamista. Nuohouksesta tulee aina saada nuohoustodistus ja -lasku.

Pelastusviranomainen valvoo edelleen nuohousvelvoitteen toteutumista. Pelastuslain mukaan asuinrakennusten tulisijat hormeineen on nuohottava vuoden välein. Vapaa-ajan asunnon ja sen saunan tulisijat ja hormit on nuohottava kolmen vuoden välein. Muissa rakennuksissa nuohous suoritetaan riittävän usein, ottaen huomioon tulisijan käyttöaste, rakenne ja käytetty polttoaine.

Kolme vuotta käyttämättä ollut tulisija ja hormi on nuohottava ennen käyttöönottoa.

Pelastuslain tarkoittamia nuohouspalveluja voi suorittaa vain henkilö, jolla on nuohoojan ammattitutkinto tai talotekniikan ammattitutkinto, jossa on suoritettu nuohouksen osaamisala. Nuohoojien yhteystietoja löytyy muun muassa Nuohousalan keskusliiton internetsivuilta.