Nuorille kesätyöyritysseteli
Juuan kunnanhallitus on hyväksynyt Juuan 4H -yhdistyksen ja kunnan välisen sopimuksen, joka koskee nuoren kesätyöyrityssetelitoimintaa.
Kunnanhallitus päätti samalla osallistua kuluvana vuonna kesätyöyrityssetelitoiminnan tukemiseen 3 700 eurolla. Summasta 2 000 euroa käytetään kymmeneen 200 euron arvoiseen kesätyöyritysseteliin ja 1 700 eurolla tuetaan 4H-yhdistystä toiminnan organisoimiseksi.
Kesätyöyrityssetelin voi saada kymmenen nuorta yrittäjää iältään 13-28-vuotta.
Kesäyritysseteli on yrityskohtainen ja kertaluonteinen. Kesäyrityssetelin voi käyttää joko yrityksen investointeihin, palvelumaksujen alentamiseen tai mainontaan. Olemassa oleva, toimiva, 4H-yritys ei voi saada kesäyritysseteliä. Yritys voi toimia muulloinkin kuin kesällä. 4H vastaa kesäyrityssetelien jakamisesta nuorille.
Kunnan vuoden 2016 talousarviossa on varattu nuorten kesätyöllistämisen tukemiseen 10 000 eurolla.