Nuorisovaltuustolle virallinen asema
Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Juukaan perustetaan nuorisovaltuusto vastaamaan kunta- ja nuorisolain ja valtakunnallisten lapsi- ja nuorisopoliittisten ohjelmien edellyttämiin vaatimuksiin nuorten kuulemisesta ja vaikuttamisjärjestelmästä.
Esityksen mukaan nuorisovaltuusto sijoittuu kunnanhallituksen alaisuuteen, nuorisovaltuustolle hyväksytään toimintasääntö ja valtuutetun toimenkuva ja nuorisovaltuustoa kuullaan nuoria koskevia asioita ratkaistaessa eri lautakunnissa ja kunnanhallituksessa. Tällöin nuorisovaltuuston keskuudestaan valitsemalla edustajalla on oikeus olla läsnä kokouksessa ja käyttää puhevaltaa, kun erikseen kutsuttaessa käsitellään nuorisoasioita.
Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten nuorten etuja. Asiaa on nuorisotoimessa valmisteltu hiljalleen jo viime vuodesta lähtien. Nuorisotoimen työntekijöiden valmennuksessa on koottu ryhmä, Juuan nuorisovaltuusto, joka koostuu tällä hetkellä 11 jäsenestä ja varajäsenestä.