Ohjeet työoikeudellisesti seuraamuksista
Juuan kunnanhallitus on hyväksynyt ohjeet puuttumisesta työ- ja virkavelvollisuuksien vastaiseen toimintaan ja seuraamukset palvelusuhteeseen liittyvien velvollisuuksien laiminlyönneistä.
Ohjeen tarkoitus on luoda yleiset linjaukset työoikeudellisten seuraamusten käytölle kunnan työpaikoilla. Ohjeen noudattaminen tukee työntekijöiden tasapuolista kohtelua ja helpottaa esimiestä valitsemaan tilanteen vakavuuteen oikeassa suhteessa olevan menettelyn. Tavoitteena on, että työvelvollisuuksien laiminlyönteihin ja epäasialliseen käytökseen puututaan riittävän ajoissa, jotta voidaan välttyä ankarammilta toimenpiteiltä. Tämä on myös työntekijöiden etu.
Ohjeessa annetaan yleisellä tasolla ohjeita työoikeudellisten sanktioiden eli seuraamusten käyttöön. Sanktiona kovimmastakaan, eli palvelussuhteen päättämisestä, on mahdotonta antaa yksityiskohtaisia ohjeita, sillä jokainen tapaus on erilainen ja palvelussuhteen päättämiseen liittyy aina tapauskohtainen harkinta, jossa kaikki asiaan vaikuttavat seikat on otettava huomioon.
.Ohjeistus on ennen päätöstä käyty läpi yhteistoimintaelimissä.