Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
27.06.2018 15:34 Pasi Karjalainen

Olavi Tiittanen on kuollut

Juuan kunnanjohtajana vuosina 1964-1985 toiminut Olavi Tiittanen kuoli vaikean ja nopeasti edenneen sairauden murtamana juhannuspäivänä 23.6.2018 Joensuussa.


Tiittanen oli kuollessaan 95-vuotias. Hän syntyi Suistamolla 17.12.1922.

Ennen Juukaan tuloa Tiittanen työskenteli kunnansihteerinä Kuhmossa, Hailuodossa ja Nurmeksen maalaiskunnassa.

Tiittanen osallistui jatkosotaan ns. Raappanan divisioonassa (14. D) Rukajärvellä. Sodan jälkeen hän oli mukana miinojen raivauksessa ja teki metsätöitä.

Olavi Tiittanen oli innokas kulttuurin harrastaja. Hän luki paljon ja viihtyi konserteissa ja teattereissa.

Viime vuoden lopulla Tiittasen liikkuminen alkoi vaikeutua, mutta hän asui kotonaan helmikuuhun saakka, jolloin joutui Juuan terveyskeskukseen. Maaliskuussa hän siirtyi tehostetun asumisen palveluyksikköön Joensuun Vetreaan.

Olavi Tiittanen siunataan haudan lepoon 12.7. Nurmeksen siunauskappelissa.