Paalasmaan kaavamuutosehdotus nähtäville
Juuan kunnanhallitus on päättänyt asettaa Paalasmaan Metsäpirtti-tilaa koskevan Pielisen rantaosayleiskaavan muutosehdotuksen julkisesti nähtäville. Kaavaehdotuksesta pyydetään lisäksi asianomaisten viranomaistahojen lausunnot. Kaavaehdotuksesta on oikeus tehdä muistutus.
Kaavamuutoksen pääasiallisena tavoitteena on sijoittaa osayleiskaavan mukainen rakentamaton rakennuspaikka nykyisestä sijainnistaan maastollisesti suotuisammalle sijainnille tilan alueella. Samalla tutkitaan mahdollisuutta sijoittaa alueelle uusi rakennuspaikka mitoituksen sallivuuden perusteella.
Luonnosvaiheessa kaavamuutos oli nähtävillä 20.12.2018 - 21.1.2019 välisen ajan. Saaduissa lausunnoissa Museovirastolla ei ollut kommentoitavaa, ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ilmoitti, että se ei lausu asiasta. Pohjois-Karjalan ely-keskus totesi, että sillä ei ole huomautettavaa yhden rakennuspaikan siirtoon. Yhden rakennuspaikan sijoittamista ei ely-keskuksen mukaan ole huomioitu voimassa olevassa kaavassa, jolla perusteella edellytykset yhden uuden mitoitustaulukon mukaisen rakennuspaikan osoittamiselle kaavaan ovat olemassa. Kuntarakennelautakunta esittää rakennuspaikan kokonaiskerrosalaksi 160 neliötä, joka vastaa Pielisen rantaosayleiskaavan osoitettua rakennusoikeutta. Lisäksi venevajan rakentaminen sallitaan, koska Pielisen rantaosayleiskaava ja Juuan kunnan rakennusjärjestys sen sallivat. Kaikki lausunnoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavaehdotusta laadittaessa, joten erillistä vastinetta ei ole laadittu.