Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
10.04.2019 16:16

Paalasmaan kalasatama Pielisen Kalajalosteelle

Juuan kunnanhallitus on päättänyt myydä Paalasmaan kalasataman 40 000 euron kauppahinnalla käyttötarkoitustaan vastaavaan toimintaan Pielisen Kalajaloste Oy:lle. Kauppa sisältää kiinteistöllä sijaitsevat rakennukset ja kiinteistörekisterin mukaisen 1,0240 hehtaarin maa-alueen.

Paalasmaan kalasatama on luokiteltu kunnanvaltuuston hyväksymässä kiinteistöstrategiassa niin sanotuksi keltaiseksi kiinteistöksi. Merkintä tarkoittaa, että kiinteistön käyttöä on tehostettava ja kuntoluokkaa nostettava tai se on myytävä tai purettava. Edelleen kiinteistöstrategiassa määritellään, että kiinteistöt, jotka eivät ole käytöltään, sijainniltaan tai kunnoltaan tarkoituksenmukaisia, pyritään myymään. Myyntihinnan määrittelyssä käytetään auktorisoitua kiinteistöarvioijaa tai avointa kilpailua.  Kalasataman ei rakennuksena katsota palvelevan kunnan ydintoimintoja, eikä kiinteistöön toimenpideluokan mukaisesti investoida enää samalla volyymilla kuin kehitettäviin rakennuksiin. Koska päärakennus on edelleen ikäisessään ja käyttötarkoitustaan vastaavassa kunnossa, on sen myyminen käyttötarkoitusta vastaavaan toimintaan nähty parhaaksi vaihtoehdoksi.