Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
29.05.2019 06:00

Paalasmaan kylätalo sai tilapäisrahoituksensa

Juuan kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että Paalasmaan kyläyhdistykselle myönnetään yhteensä 3 375 euron laina kylätalon remontin väliaikaisrahoitukseksi. Lainaehtojen mukaan lainasta ei peritä korkoa ja laina-aika on 12 kuukautta.

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt Paalasmaan kylätalohankkeelle tukea 13 500 euroa, josta 75 prosenttia eli 10 125 euroa maksetaan yhdistykselle välittömästi korjausavustussopimuksen voimaantultua. Juuan kunnanvaltuusto on vuonna 2012 tehnyt periaatepäätöksen Leader-hankkeiden hankeaikaisesta rahoituksesta. Paalasmaan hankkeessa kysymys ei kuitenkaan ole Leader-hankkeesta, joten kyseistä periaatepäätöstä ei voitu suoraan soveltaa. Näin ollen päätösvalta asiassa kuului kunnanvaltuustolle.