Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
20.10.2016 07:41

Päätös leirikeskuksesta jäi pöydälle

Juuan kunnanhallitus jätti jättää maanantain kokouksessaan Kannaksen leirikeskuksen tulevaisuutta koskevan periaatepäätöksen jatkoselvityksiä varten.

Kannaksen myymistä esittäneen kunnanjohtaja Markus Hirvosen mukaan kiinteistöistä luopuminen olisi järkevää, koska leirikeskuksen käyttöaste suhteessa aiheutuviin kustannuksiin on tällä hetkellä liian pieni.
Myymisen vaihtoehtoina ovat vuokraaminen tai toiminnan kehittäminen.