Juuan ja Kolin alueen puolueeton paikallislehti vuodesta 1969.
Uutiset
23.01.2019 16:29

Palotarkastukset ikäihmisten talouksiin

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos aloittaa asuinrakennusten palotarkastukset tammi-helmikuun kuluessa. Valvontaa kohdennetaan edellisen vuoden tavoin kotitalouksiin, joissa asuu yli 75- vuotiaita.

Valvontakäynnit ovat saaneet hyvää palautetta vuoden 2018 osalta, jolloin asukkaiden palo- ja henkilöturvallisuutta sekä muita asukkaan arkea helpottavia toimenpiteitä tehtiin monipuolisesti.

Perinteisten palotarkastusten lisäksi Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen toimialueella uutena valvontamenetelmänä otetaan käyttöön paloturvallisuuden itsearviointi.

Paloturvallisuuden itsearvioinnilla tarkoitetaan kiinteistön omistajan tai haltijan itsensä suorittamaa palo- ja henkilöturvallisuuden arviointia pelastuslaitoksen lähettämän materiaalin avulla. Itsearvioinnilla tavoitellaan kotitalouksia, joihin ei ole kohdentunut pelastusviranomaisen valvontatoimintaa viimeisen kymmenen vuoden aikana.